RAAMATTUKIRJEOPISTO
“Tunnetko Raamattusi”?
Israel, Lähi- Itä ja Jumalan kansa
Israelin valtio
Kun Israelin valtio perustettiin toukokuussa 1948, eivät vain juutalaiset uskoneet, että heidän lähes kaksituhatta vuotta kestänyt kärsimysten tiensä ja kodittomuutensa olisi ohi. Useat tahot suhtautuivat suurin odotuksin Israelin valtion perustamiseen. Tri A. Darms sanoi uuden valtion perustamistilaisuudessa: “Pidän uuden Israelin valtion syntymistä suurimpana ihmeenä 20. vuosisadalla ja paljon tärkeämpänä ihmissukupolven hyvinvoinnille kuin atomipommin keksimistä. Israelilla on todellinen jumalallinen määräys, kuten vanhat profeetat ovat ennustaneet, että Herran tuntemus täyttää maan, kuten vedet peittävät meren. Israel on levittänyt vanhurskauden, oikeudenmukaisuuden ja totuuden valtaa kansojen keskuudessa ”
Myöhemmin olemme saaneet nähdä, että ne toiveet, jotka Israeliin kohdistuivat, olivat aivan liian korkealle asetettuja. Toki Israel on ihmeellisellä urhoollisuudella puolustanut “uutta vanhaa kotimaataan”. Mutta me olemme saaneet myös selvästi nähdä, miten lähelle maailmanlaajuista katastrofia Lähi-idän sodat ovat vieneet. Jo vuonna 1967 kesäkuun sodan aikana oli sotilaallinen selkkaus amerikkalaisten ja venäläisten välillä pelottavan lähellä. Samoin oli asia myös lokakuussa 1973, jolloin Israel menetti 1800 henkeä väestönsä parhaasta osasta taistelukentälle. Näiden seurauksena tullut öljykriisi teki koko maailmalle selväksi, millainen merkitys Lähi-idällä on, ei pelkästään maailmanpolitiikalle, vaan myös maailman taloudelle.
Ainoa tosiasia, jonka suoraan Raamattuun uskova tästä saa, on se, että Jumalan valtakuntaa ei voida rakentaa aseilla. Nyt voidaan kysyä apostolin sanoin:
“Kuinka voitte olla noin mielettömiä! Te aloititte Hengen varassa. Pyrittekö nyt päämäärään omin avuin” (Gal. 3: 3).
Ne, jotka uskovat, että Israelin valtion syntyminen oli Jumalan pyhä teko, ja että sillä on erityinen Jumalan siunaus, eivät ole ymmärtäneet, mitä Jeesus sanoi Pilatukselle:
“Jeesus vastasi: `Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta. Jos se kuuluisi tähän maailmaan, minun mieheni olisivat taistelleet, etten joutuisi juutalaisten käsiin. Mutta minun kuninkuuteni ei ole peräisin täältä” (Joh. 18: 36).
Lähi-itä
Monesti on Lähi-itää pidetty ihmiskunnan kehtona. Jo vuosituhansia sitten oli Palestiina tärkeä karavaanien läpikulkupaikka. Tämän maan strategisen merkityksen vuoksi muuttuivat vanhat kauppakadut usein sotajoukkojen kaduiksi. Onhan suurin osa maailmanhistorian sodista käyty tässä maailmankolkassa. Jo Mooseksen tiedustelijat sanoivat:
“… Maa, jota kävimme tutkimassa, vie hengen niiltä, jotka sinne asettuvat… ” (4. Moos. 13: 32).
Palestiina on myös kolmen maailmanuskonnon syntypaikka: juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin uskon. Kaikki näihin uskontoihin kuuluvat pitävät tätä maata pyhänä maana ja ovat vuodattaneet verta sen edestä. Kristityt ristinkulkueessa, muslimit ja juutalaiset lähes päivittäin.
Suurvaltojen kiinnostuksen kohde on nimittäin tänä päivänä muuttunut. Amerikka ja Venäjä katsovat omistavansa sieltä jotain. Kolmantena valtana on Kiina horisontissa. Mikä osuus maailmanpolitiikassa jää sitten Lähi-idän pienille valtioille?
Yli kolme vuosituhatta on Herra Jumala vahvalla kädellään johdattanut kansaansa Israelia luvatussa maassa. Se oli siihen aikaan maailman keskipiste, kolmen mantereen yhtymäkohta. Herra sanoi kansastaan:
“… Minä panin sen (Jerusalemin) kansojen keskukseksi, kaikki muut maat asetin sen ympärille” (Hes. 5: 5).
Mikä oli Jumalan tarkoitus kansaansa nähden? Sen tuli levittä tietoa Jumalasta ja Hänen tahdostaan ympäröiville kansoille ja maailmalle.
” – Vanhurskaan suunnitelmani mukaan minä, Herra, olen kutsunut sinut. Minä tartun sinun käteesi ja suojelen sinua. Sinut minä asetan toteuttamaan sen liiton, jonka olen tehnyt tämän kansan kanssa kaikkien kansojen valoksi” (Jes. 42: 6).
“… Siionista tulee Herran sana ja Jerusalemista kaikuu Jumalan puhe” (Jes. 2: 3).
“Nouse, loista kirkkaana, Jerusalem, sillä sinun valosi saapuu ja Herran kirkkaus koittaa sinun yllesi. Katso, pimeys peittää maan, yön synkkyys kansat. Mutta sinun taivaallesi kohoaa aamunkoi, Herran kirkkaus hohtaa sinun ylläsi. Niin kansat tulevat sinun valosi luo ja kuninkaat sinun aamunkoittoosi” (Jes. 60: 1-3).
Tämä Jumalan tehtävä toteutui vasta apostolien aikana, kun he julistivat evankeliumia Herran tahdon mukaan. Tottelemattomuutensa ja lankeemustensa vuoksi vanha Israel oli maailmalle siunauksen sijasta kirous.
“Sano heille näin: Minä, Herra, varoitan teitä! Kuulkaa minua ja noudattakaa lakia, jonka olen teille antanut. Kuulkaa palvelijoitani, profeettoja! Yhä uudelleen olen lähettänyt heitä teidän luoksenne, vaikka te ette ole suostuneet heitä kuuntelemaan. Ellette nytkään kuule minua, minä teen tälle temppelille niin kuin tein Silolle, ja kaikki kansat maan päällä tulevat käyttämään tämän kaupungin nimeä kirosanana” (Jer. 26: 4-6).
Jeesus näki epäpyhyyden lähestyvän. Syvässä tuskassa Hän itki itsepäistä ja tottelematonta kansaansa ja niitä, jotka vielä rakastivat Jerusalemin kaupunkia.
“Jerusalem, Jerusalem! Sinä tapat profeetat ja kivität ne, jotka on lähetetty sinun luoksesi. Miten monesti olenkaan tahtonut koota lapsesi, niin kuin kanaemo kokoaa poikasensa siipiensä suojaan! Mutta te ette tahtoneet tulla” (Matt. 23: 37).
Mahtavassa öljymäellä pitämässään saarnassa Jeesus ajatteli myös katumattoman kaupungin tuomiota.
“Monet surmataan miekan terällä, toiset viedään vangiksi kaikkien kansojen sekaan, ja vieraat kansat polkevat Jerusalemia, kunnes niille annettu aika täyttyy” (Luuk. 21: 24).
Kun apostolit lopulta olivat vieneet Jumalan sanan pakanoille, edelleen Jerusalem uskonnollisine johtajineen estää tätä. Niin Jerusalem näytti lopulta, että se ei ollut siunaus vaan kirous maailmalle. Vielä tänäänkin voimme nähdä, että mikään ei ole muuttunut, vaan se on juovuttava malja kansoille (Sak. 12: 2). Niin tottelematon se on kuin vanha Israelkin.
Jo useita kertoja ovat Lähi-idän sodat vieneet maailman atomisodan partaalle. Tämä on kuitenkin vasta alkua. Profeetta Joel näki ennustuksessa, että viimeisinä aikoina `pyhän maanД porteilla, Josafatinlaaksossa eli Meggion laaksossa alkaa Jumalan tuomio.
“Kuuluttakaa kansoille näin: – ‘Varustautukaa pyhään sotaan, hälyttäkää miehet taisteluun! Lähtekää liikkeelle, käykää hyökkäykseen, kaikki soturit! Takokaa auranne miekoiksi ja vesurinne keihäiksi. Arka sanokoon: ‘Olen urhea soturi.’ Kiirehtikää, kaikki kansat, tulkaa joka suunnalta, kokoontukaa tänne! Herra, johdata sotureitasi! Kansat lähtevät liikkeelle, rientävät Josafatinlaaksoon. Sinne minä asetan istuimeni ja siellä minä tuomitsen kaikki kansat. Lähettäkää sirppi, elo on jo kypsää. Tulkaa polkemaan viinikuurnaa, se on jo täynnä, altaissa viini kuohuu yli reunojen. Suuri on kansojen pahuus. Väkeä tungeksii tuomion laaksossa, sillä lähellä on Herran päivä” (Joel 4: 9-14).
Ilmestyskirjassa kerrotaan, että myös Johannekselle näytettiin, että Meggion alueella eli Harmagedonissa tapahtuu viimeinen kansojen verinen yhteenotto.
“Kuudes enkeli tyhjensi maljansa suureen Eufratvirtaan. Virran vesi kuivui, ja niin aukeni tie idän kuninkaille. Minä näin, kuinka lohikäärmeen suusta, pedon suusta ja väärän profeetan suusta lähti kolme saastaista henkeä, jotka olivat sammakon näköisiä. Ne ovat pahoja henkiä, jotka tekevät ihmeitä, ja ne lähtivät kokoamaan maanpiirin kaikki kuninkaat taisteluun, joka käydään Jumalan, Kaikkivaltiaan, suurena päivänä. Henget kokosivat kuninkaat paikkaan, jonka nimi on hepreaksi Harmageddon” (Ilm. 16: 12-14,16).
Tämä alue on vetänyt puoleensa kansojen kiinnostuksen Bosporin ja Dardanellin salmien strategisen merkittävyyden ja öljykenttien taloudellisen potentiaalin vuoksi.
Jumalan kansa
Mutta, miten on niiden kaikkien lupausten laita, jotka Jumala antoi jo Aabrahamille? Tällaiset lupaukset Herra antoi Aabrahamille:
“Lootin erottua Abrahamista Herra sanoi Abrahamille: `Nosta silmäsi ja katsele tästä paikasta pohjoiseen, etelään, itään ja länteen, sillä koko sen maan, jonka näet, minä annan sinulle ja sinun jälkeläisillesi ikiajoiksi. Minä teen sinun jälkeläisesi lukuisiksi kuin maan tomuhiukkaset: jos osaat ne laskea, osaat laskea jälkeläistesi määrän. Lähde vaeltamaan maata pitkin ja poikin, sillä minä annan sen sinulle” (1. Moos. 13: 14-17.).
Kun Saara, Aabrahamin vaimo kuoli 127 vuoden ikäisenä, Aabraham ei omistanut niin paljoa maata, että hänellä olisi hautapaikka vaimolleen. Hänen täytyi ostaa heettiläisiltä 400:lla hopeasekelillä luvatusta maasta luola hautapaikaksi (katso 1. Moos. luku 23).
“Silloin hän lähti kaldealaisten maasta ja asettui Harraniin, ja hänen isänsä kuoltua Jumala siirsi hänet tähän maahan, jossa te nyt asutte. Jumala ei antanut siitä Abrahamille jalan leveyden vertaa, mutta lupasi, että hän antaa sen omaksi hänelle ja hänen jälkeläisilleen – vaikka Abrahamilla ei ollut lapsia.” (Apt. 7:4, 5).
Ei ollut kyse siitä, että Jumala ei olisi halunnut tai voinut täyttää lupauksiaan. Hänen lupauksensa Aabrahamille ja tämän uskoville jälkeläisille ulottui pidemmälle. Hän ei halunnut antaa heille vain palan maata, joka aina uudelleen valloitettaisiin verisissä rauhattomuuksissa ja sodissa. Aabraham itse odotti jotain parempaa.
“Usko sai Abrahamin tottelemaan Jumalan kutsua ja lähtemään kohti seutuja, jotka Jumala oli luvannut hänelle perintömaaksi. Hän lähti matkaan, vaikka ei tiennyt, minne oli menossa. Koska hän uskoi, hän asettui muukalaisena luvattuun maahan ja asui siellä teltoissa, ja niin asuivat myös Iisak ja Jaakob, jotka perivät saman lupauksen” (Hebr. 11: 8,9).
“Autuaita kärsivälliset: he perivät maan” (Matt. 5: 5).
Uskollisen Aabrahamin myötä tämä lupaus kuuluu kaikille uskollisille Jumalan lapsille. He ovat täällä vieraita ja muukalaisia kuten Aabrahamkin oli. Mutta he kaikki odottavat Jumalan kaupunkia, uutta Jerusalemia, jonka Johannes näki tuotavan taivaasta maan päälle (katso Ilm. luku 21 ja 22). Nimittäin se, joka tekee Kristuksen välityksellä liiton Jumalan kanssa, lukeutuu Aabrahamin jälkeläisiin, vaikka ei olisikaan samaa sukua. Siten lupaukset, jotka Aabrahamille annettiin, kuuluvat myös meille.
“Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi. Ja jos te kerran olette Kristuksen omia, te olette Abrahamin jälkeläisiä ja saatte periä sen, mikä hänelle oli luvattu” (Gal. 3:28, 29).
“Tietäkää siis, että todellisia Abrahamin jälkeläisiä ovat ne, joilla on usko” (Gal. 3: 7).
“Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä” (1. Kor. 12:13, katso myös Room. luku 11).
Kristus kaatoi raja-aidat kansojen ja rotujen väliltä. Lunastusuhrillaan Hän on pelastanut kuolemasta ja valmistanut pääsyn Jumalan iankaikkiseen valtakuntaan kaikille ihmisille, jotka vastaanottavat Hänet.
“Kristus on meidän rauhamme. Hän on tehnyt nämä kaksi ihmisryhmää yhdeksi ja kuolemallaan hajottanut niitä erottaneen vihollisuuden muurin. Hän tuli julistamaan rauhaa teille, jotka olitte kaukana, ja rauhaa niille, jotka olivat lähellä” (Ef. 2: 14, 17).
Kun opetuslapset ymmärsivät tämän, täyttyivät he enemmän kaiken kattavalla tiedolla ja Jumalan rakkaudella. He eivät väsyneet ylistämästä tätä ja opettamasta tätä rikkautta kanssaihmisilleen.
“Kuinka ääretön onkaan Jumalan rikkaus, kuinka syvä hänen viisautensa ja tietonsa! Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja jäljittämättömät hänen tiensä!” (Room. 11: 33).
“Katsokaa, kuinka suurta rakkautta Isä on meille osoittanut: me olemme saaneet Jumalan lapsen nimen ja hänen lapsiaan me myös olemme. Tästä syystä maailma ei meitä tunne, eihän se tunne häntäkään. Rakkaat ystävät, jo nyt me olemme Jumalan lapsia, mutta vielä ei ole käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Sen me tiedämme, että kun se käy ilmi, meistä tulee hänen kaltaisiaan, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena kuin hän on. Jokainen, joka näin panee toivonsa häneen, pitää itsensä puhtaana, niin kuin hän on puhdas ja pyhä” (1. Joh. 3:1-3).
He nimittäin tiesivät myös sen vakavuuden ja traagisuuden, minkä vanha Israel havainnollisesti oli näyttänyt vieraantuessaan Jumalasta. Sen vuoksi Jumalan sana varoittaa meitä lankeamasta heidän näyttämän esimerkin mukaiseen uskottomuuteen. Sillä Jumala ei arvosta henkilön olemusta eikä asemaa, rotua tai uskontuntemusta, vaan pelkästään uskonkuuliaisuutta
“Pyrkikäämme siis kaikin voimin tuohon lepoon, ettei yksikään lankeaisi seuraamaan noiden niskoittelijoiden esimerkkiä ja sen vuoksi jäisi taipaleelle” (Hebr. 4:11, katso myös Room. 11: 17-21).