Aadam ja Eeva eivät olisi koskaan langenneet eivätkä omasta sisäisestä tahdostaan rikkoneet jumalallista määräystä. He rakastivat Luojaansa ja pelkäsivät tottelemattomuuden seurauksia. Oli kuitenkin yksi, jolla oli halu saada ihminen lankeamaan. Lusiferista, joka itse oli langennut, oli tullut toisten harhaanjohtaja. Hän käytti käärmeen hahmoa, peittääkseen oman olemuksensa.
“Käärme oli kavalin kaikista eläimistä, jotka Herra Jumala oli luonut. Se sanoi naiselle: `Onko Jumala todella sanonut: `Te ette saa syödä mistään puutarhan puusta? ` Nainen vastasi käärmeelle: `Kyllä me saamme syödä puutarhan puiden hedelmiä. Vain siitä puusta, joka on keskellä paratiisia, Jumala on sanonut: `älkää syökö sen hedelmiä, älkää edes koskeko niihin, ettette kuolisi `. Silloin käärme sanoi naiselle: `Ei, ette te kuole. Mutta Jumala tietää, että niin pian kuin te syötte siitä, teidän silmänne avautuvat ja teistä tulee Jumalan kaltaisia, niin että tiedätte kaiken, sekä hyvän että pahan” (1. Moos. 3: 1-5).

Ensin käärme esitti naiselle epäilyn, sitten seurasi suora valhe. Menetelmä oli tuloksekas:
“Nainen näki nyt, että puun hedelmät olivat hyviä syödä ja että se oli kaunis katsella ja houkutteleva, koska se antoi ymmärrystä. Hän otti siitä hedelmän ja söi ja antoi myös miehelleen, joka oli hänen kanssaan, ja mieskin söi” (jae 6).

Paholaisen suunnitelma onnistui. Aadam ja Eeva lankesivat tottelemattomuuteen. “Jos Aadam olisi pantu johonkin suureen kokeeseen, niin pahuuteen taipuvaiset olisivat puolustelleet itseään sanomalla: `Tämä on vähäpätöinen asia, eikä Jumala ole niin turhan tarkka pikkuseikoista `. Ja niin rikottaisiin jatkuvasti vähäisiksi katsotuissa asioissa, joita ihmisetkään eivät pidä pahana. Mutta Herra on selvästi ilmoittanut, että synti loukkaa Häntä minkä määräisenä tahansa” (Patriarkat ja profeetat, sivu 41).

Tottelevaisuudella ihmisen tuli todistaa uskollisuutensa Jumalalle. Käärmeen kauniit lupaukset olivat kuitenkin tehonneet. Pettymys tuli pian. Käärmeen lupaukset haihtuivat kuin sumu. Ihmisen tuli kantaa tekonsa seuraukset kaikessa kovuudessaan. Onnen lähteen katoaminen, ero Jumalasta, työn tuskat, kärsimykset ja lopulta kuolema (1. Moos. 3: 16-24). Synnistä on sittemmin tullut joka paikkaan pääsevä salaisuus, joka on lähtöisin yksin saatanan sydämestä. Hän on synnin isä (Joh. 8: 44). Jos synnille löytyisi puolustelu, se menettäisi olemassaolonsa ja lakkaisi olemasta synti. Sitä ei kuitenkaan ole, sillä kaikki, mitä Jumala loi ja teki oli sangen hyvää.

Synnin seuraukset olivat vielä pidemmälle ulottuvia. Ihminen oli siitä lähtien saatanan alainen.
“Tehän tiedätte, että jos antaudutte orjina tottelemaan jotakuta, olette juuri sen orjia, jota tottelette. Te joko palvelette syntiä, mikä johtaa kuolemantuomioon, tai olette kuuliaisia Jumalalle, mikä johtaa vapauttavaan tuomioon” (Room. 6: 16).

Ihminen, joka alun perin oli maailman herra, muuttui saatanan palvelijaksi tai orjaksi. Saatanasta tuli tämän maailman herra tai ruhtinas (Joh. 12: 31; Ef. 6: 12).Tämän ruhtinaan hallitessa synti sai yhä enemmän jalansijaa. Moraalittomuus, viha, kapinointi, verenvuodatus ja sodat ovat tulleet tunnusmerkeiksi ihmiskunnan historiassa. Kiistat, kateus ja itsekkyys myrkyttävät ihmisen ja hänen ympäristönsä. Miksi Jumala ei astu esiin ja estä epäoikeudenmukaisuutta ja verenvuodatusta? Tämä olisi puuttumista siihen valinnanvapauteen, jonka Jumala antoi ihmisille. Me voimme valita hyvän ja pahan välillä. Joka tapauksessa meidän täytyy kantaa seuraukset. Muu luomakunta on juuri ihmisen vääryyden takia joutunut kanssakärsijäksi. Tästä sanoo Jumalan Sana:
“Koko luomakunta odottaa hartaasti Jumalan lasten ilmestymistä. Kaiken luodun on täytynyt taipua katoavaisuuden alaisuuteen, ei omasta tahdostaan, vaan hänen, joka sen on alistanut. Luomakunnalla on kuitenkin toivo, että myös se kerran pääsee pois katoavaisuuden orjuudesta, Jumalan lasten vapauteen ja kirkkauteen. Me tiedämme, että koko luomakunta yhä huokaa ja vaikeroi synnytystuskissa” (Room. 8: 19-22).

Tulee kuitenkin aika, jolloin syntidraama loppuu. Saatana sidotaan ja tuhotaan (Ilm. 20: 1, 2; Mal. 3: 19). Taivas ja maa ovat nähneet synnin seuraukset ja täyttyneet kauhulla. Pahan hedelmää on maistettu ja sen katkeruus todettu. Tämän jälkeen kukaan ei koskaan iankaikkisuudessa erehdy aloittamaan tätä draamaa uudestaan.

Koko synnin kirouksessa ihmistä ei ole jätetty ilman toivoa. Jo Aadamille ja Eevalle annettiin lupaus Lunastajasta. Hänen ilmestyessään tulisi käärmeen pää murskatuksi (1. Moos. 3: 15).

Uhraaminen oli heidän jälkeläisilleen osoitus tulevasta Uhrista. Job sanoi ilman epäilystä:
“Minä tiedän, että lunastajani elää. Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä.” (Job 19: 25).

Tähän Lunastajaan ovat kaikkina aikoina katsoneet ne ihmiset, jotka ovat käyneet taistelua paholaista ja sen herruutta vastaan. He ovat taistelleet ja voittaneet. Yhä vielä meidän täytyy valita Jumalan ja saatana välillä. Kumman puolelle sinä haluat kuulua?