RAAMATTUKIRJEOPISTO
“Tunnetko Raamattusi”?
Mistä paha tulee?
Onko paholainen olemassa?
Monille ihmisille paholainen on olento, josta puhutaan vain myyteissä ja taruissa. Eräälle näin ajattelevalle henkilölle joku sanoi: “Osta sanomalehti, niin näet, onko paholainen olemassa. Miten muuten ihmisillä menisi noin huonosti?” Raamattu esittää paholaisen todella olemassa olevana mahtina, jonka kanssa me ihmiset joudumme joka päivä tekemisiin.
“Pitäkää mielenne valppaana ja valvokaa. Teidän vastustajanne Saatana kulkee ympäriinsä kuin ärjyvä leijona ja etsii, kenet voisi niellä” (1. Piet. 5: 8).
Luotiinko paha?
Luomistyön päätyttyä sanotaan:
“Ja Jumala katsoi kaikkea tekemäänsä, ja kaikki oli hyvää. Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni kuudes päivä.” (1. Moos. 1: 31).
Ennen pahan ilmestymistä koko maailmankaikkeudessa vallitsi ilo ja rauha. Kaikki perustui Luoja täydelliseen tahdon noudattamiseen. Kaikkialla vallitsi rakkaus Jumalaan ja toisia luotuja kohtaan. Kristus, Jumalan ainutsyntyinen Poika, oli yhtä ikuisen Isän kanssa niin luonteensa kuin olemuksensakin puolesta. Ainoa olento maailmankaikkeudessa, joka otti osaa Jumalan päätöksiin ja suunnitelmiin. Kristuksen kautta Jumala toimi luodessaan kaikki taivaalliset olennot. Koko taivas puolestaan osoitti uskollisuutta ja kuuliaisuutta niin Kristukselle kuin Isällekin. Pyhät kirjoitukset osoittavat selvästi, että Jumala ei ole millään lailla vastuussa synnin ilmaantumisesta. Pahan ilmestyminen ei johdu siitä, että Jumala olisi mielivaltaisesti ottanut armonsa pois tai, että Hänen hallitsemisensa olisi epätäydellistä. Synti on itsestään syntynyt, niin että sen olemassaoloon ei voida löytää mitään syytä. Se on salaperäinen, selittämätön seikka. Joka ei tätä myönnä, puolustaa syntiä. Jos olisi voitu löytää puolustus synnille tai jokin peruste sen olemassaololle, se olisi lakannut olemasta syntiä. Ainoa selitys synnistä on Jumalan Sanassa: se on lainrikkomus. Se on vihollisuus rakkauden lakia vastaan, johon koko jumalallinen hallitseminen perustuu.
Lusifer, kaunis Aamun tähti
Kun luomistyö oli saatu päätökseen, kaikki luodut olivat sopusoinnussa keskenään. Niin oli myös Lusifer. Raamattu kertoo näistä kaukaisista ajoista, jolloin ei vielä mikään soraääni rikkonut sopusointua:
“kun aamun tähdet riemuiten karkeloivat ja Jumalan pojat huusivat ääneen iloaan?” (Job 38: 7).
Enkeleitä nimitettiin aamutähdiksi (Ilm 22: 16). Edelleen Raamattu kertoo meille eräästä Aamun tähdestä, joka saatana oli ennen lankeemustaan ja siitä, mitä hänelle sen jälkeen tapahtui:
“Voi, sinä putosit taivaalta, sinä Kointähti, sarastuksen poika! Alas maahan sinut survaistiin, sinä kansojen kukistaja. Etkö juuri sinä sydämessäsi sanonut: “Minä tahdon nousta taivaisiin! Minä pystytän valtaistuimeni Jumalan tähtiä korkeammalle, minä tahdon istua jumalten vuorella kaukana pohjoisessa, minä nousen pilviä ylemmäksi, olen korottava itseni Korkeimman vertaiseksi.” Mutta tuonelaan sinut on syösty, sen pohjimmaiseen kuiluun” (Jes. 14: 12-15).
Ylimielisyys oli tämän mukaan tämän suuren enkeliruhtinaan lankeemuksen syy. Sitä ennen hän oli toki yhtä synnitön kuin muutkin enkelit.
“…Moitteen sijaa ei sinussa ollut, siitä päivästä, jona sinut loin, siihen päivään, jolloin lankesit pahaan” (Hes. 28: 12-19, olkaa hyvä ja lukekaa).
Taivaasta alas heitetty
Synnillä oli alkunsa. Ylimielisyys, Korkeimman vertaiseksi pyrkiminen, kapina Jumalaa vastaan. Jumala ei voinut häntä tuhota, jotta pahuus olisi loppunut. Mitä muut enkeli olisivat tästä ajatelleet? He eivät tienneet, mihin pahuus johtaa. He olisivat pelänneet Jumalaa vain suvaitsemattomana herrana tai peräti tyrannina. Jumalan läheisyydessä ei kuitenkaan voitu suvaita pahaa. Raamattu sanoo:
“Taivaassa syttyi sota. Mikael ja hänen enkelinsä kävivät taisteluun lohikäärmettä vastaan. Lohikäärme enkeleineen teki vastarintaa, mutta kärsi tappion, eikä sille ja sen joukolle ollut enää sijaa taivaassa. Tuo suuri lohikäärme, tuo muinaisaikojen käärme, jota kutsutaan Paholaiseksi ja Saatanaksi, tuo koko ihmiskunnan eksyttäjä, syöstiin maan päälle, ja samoin syöstiin alas sen enkelit” (Ilm. 12:7-9).
Jeesus, joka maanpäällisen vaelluksensa aikana kävi kiivasta taistelua paholaista vastaan, sanoo tästä:
“Jeesus sanoi heille: `Minä näin kuinka Saatana sinkoutui taivaasta kuin salama” (Luuk. 10: 18).
Suuri harhaanjohtaja
Ihmisen lankeemuksen kautta saatanasta tuli tämän maailman ruhtinas. Jeesus itsekin nimitti häntä sellaiseksi (katso Joh. 12: 31; 14: 30; 16: 11). Hänen tarkoituksenaan on johtaa meitä ihmisiä harhaan ja viedä lankeemukseen. Meidän asiamme on, tottelemmeko häntä. Pakottaa hän ei voi meitä, sillä meitä ei ole jätetty suojattomaksi häntä vastaan. Raamattu kertoo meille ihmisjoukosta, joita nimitetään voittajiksi:
“He voittivat hänet, Karitsan veri ja heidän todistuksensa toivat heille voiton. He eivät säästäneet henkeään vaan olivat valmiit kuolemaankin” (Ilm. 12: 11).
Se vakuutetaan myös, että saatanan aika on rajallinen:
“Iloitkaa siis, taivaat ja te taivaiden asukkaat! Mutta voi maata ja merta – Saatana on laskeutunut teidän luoksenne! Se on raivon vallassa, sillä se tietää, että sen aika on lyhyt.” (Ilm. 12: 12).
Jeesus pysyy voittajana
Toisinaan paholainen kuvaillaan jonkinlaiseksi helvetin lämmittäjäksi. Raamattu sanoo kuitenkin, että se saa loppunsa tulessa tuomiopäivänä:
“Saatana, noiden kansojen eksyttäjä, heitetään samaan rikinkatkuiseen, tuliseen järveen kuin peto ja väärä profeetta ja siellä niitä kidutetaan yötä päivää, aina ja ikuisesti” (Ilm. 20: 10).
“Koko maailmankaikkeus saa nähdä, mikä on synnin olemus ja seuraukset. Aluksi ne aiheuttivat pelkoa enkelien keskuudessa ja häpeää Jumalalle. Mutta Jumala kitkee synnin seurauksineen täysin pois. Silloin Jumalan rakkaus ja kunnia ilmestyy maailmankaikkeuden kaikille olennoille, joiden suurin ilo on toteuttaa Hänen tahtonsa ja joiden sydämeen laki on kirjoitettu. Koskaan pahuus ei enää synny uudestaan. Jumalan Sana sanoo: “Tuo onnettomuus ei tule toista kertaa”. Se Jumalan laki, jonka saatana selitti orjuuden kahleeksi, muuttuu kunnioitettavaksi vapauden laiksi. Koeteltu ja hyväksi todettu luotu ei lankea koskaan uudelleen vastustamaan alamaisuuttaan sitä kohtaan, jonka luonteen täydellisyys on ilmestynyt hänelle horjumattomana rakkautena ja loputtomana viisautena.” (Licht und Finsternis, s. 539, 540).