RAAMATTUKIRJEOPISTO"Tunnetko Raamattusi"?
Oppijakso
4 Mistä paha tulee? Onko
paholainen olemassa?Monille ihmisille paholainen
on olento, josta puhutaan vain myyteissä ja taruissa. Eräälle näin
ajattelevalle henkilölle joku sanoi: "Osta sanomalehti, niin näet, onko paholainen
olemassa. Miten muuten ihmisillä menisi noin huonosti?" Raamattu esittää
paholaisen todella olemassa olevana mahtina, jonka kanssa me ihmiset joudumme
joka päivä tekemisiin. "Pitäkää mielenne valppaana
ja valvokaa. Teidän vastustajanne Saatana kulkee ympäriinsä kuin
ärjyvä leijona ja etsii, kenet voisi niellä" (1. Piet. 5: 8).
Luotiinko paha?Luomistyön päätyttyä sanotaan:
"Ja Jumala katsoi kaikkea tekemäänsä, ja kaikki oli hyvää.
Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni kuudes päivä." (1. Moos. 1: 31).
Ennen pahan ilmestymistä koko maailmankaikkeudessa vallitsi ilo ja rauha.
Kaikki perustui Luoja täydelliseen tahdon noudattamiseen. Kaikkialla vallitsi
rakkaus Jumalaan ja toisia luotuja kohtaan. Kristus, Jumalan ainutsyntyinen Poika,
oli yhtä ikuisen Isän kanssa niin luonteensa kuin olemuksensakin puolesta.
Ainoa olento maailmankaikkeudessa, joka otti osaa Jumalan päätöksiin
ja suunnitelmiin. Kristuksen kautta Jumala toimi luodessaan kaikki taivaalliset
olennot. Koko taivas puolestaan osoitti uskollisuutta ja kuuliaisuutta niin Kristukselle
kuin Isällekin. Pyhät kirjoitukset osoittavat selvästi, että
Jumala ei ole millään lailla vastuussa synnin ilmaantumisesta. Pahan
ilmestyminen ei johdu siitä, että Jumala olisi mielivaltaisesti ottanut
armonsa pois tai, että Hänen hallitsemisensa olisi epätäydellistä.
Synti on itsestään syntynyt, niin että sen olemassaoloon ei voida
löytää mitään syytä. Se on salaperäinen, selittämätön
seikka. Joka ei tätä myönnä, puolustaa syntiä. Jos olisi voitu
löytää puolustus synnille tai jokin peruste sen olemassaololle, se olisi
lakannut olemasta syntiä. Ainoa selitys synnistä on Jumalan Sanassa:
se on lainrikkomus. Se on vihollisuus rakkauden lakia vastaan, johon koko jumalallinen
hallitseminen perustuu. Lusifer, kaunis Aamun tähtiKun
luomistyö oli saatu päätökseen, kaikki luodut olivat sopusoinnussa keskenään.
Niin oli myös Lusifer. Raamattu kertoo näistä kaukaisista ajoista, jolloin
ei vielä mikään soraääni rikkonut sopusointua: "kun
aamun tähdet riemuiten karkeloivat ja Jumalan pojat huusivat ääneen
iloaan?" (Job 38: 7). Enkeleitä nimitettiin aamutähdiksi (Ilm
22: 16). Edelleen Raamattu kertoo meille eräästä Aamun tähdestä,
joka saatana oli ennen lankeemustaan ja siitä, mitä hänelle sen
jälkeen tapahtui: "Voi, sinä putosit taivaalta, sinä Kointähti,
sarastuksen poika! Alas maahan sinut survaistiin, sinä kansojen kukistaja.
Etkö juuri sinä sydämessäsi sanonut: "Minä tahdon nousta taivaisiin!
Minä pystytän valtaistuimeni Jumalan tähtiä korkeammalle,
minä tahdon istua jumalten vuorella kaukana pohjoisessa, minä nousen
pilviä ylemmäksi, olen korottava itseni Korkeimman vertaiseksi." Mutta
tuonelaan sinut on syösty, sen pohjimmaiseen kuiluun" (Jes. 14: 12-15). Ylimielisyys
oli tämän mukaan tämän suuren enkeliruhtinaan lankeemuksen
syy. Sitä ennen hän oli toki yhtä synnitön kuin muutkin enkelit.
"...Moitteen sijaa ei sinussa ollut, siitä päivästä, jona
sinut loin, siihen päivään, jolloin lankesit pahaan" (Hes. 28:
12-19, olkaa hyvä ja lukekaa). Taivaasta alas heitettySynnillä
oli alkunsa. Ylimielisyys, Korkeimman vertaiseksi pyrkiminen, kapina Jumalaa vastaan.
Jumala ei voinut häntä tuhota, jotta pahuus olisi loppunut. Mitä
muut enkeli olisivat tästä ajatelleet? He eivät tienneet, mihin
pahuus johtaa. He olisivat pelänneet Jumalaa vain suvaitsemattomana herrana
tai peräti tyrannina. Jumalan läheisyydessä ei kuitenkaan voitu
suvaita pahaa. Raamattu sanoo: "Taivaassa syttyi sota. Mikael ja hänen
enkelinsä kävivät taisteluun lohikäärmettä vastaan.
Lohikäärme enkeleineen teki vastarintaa, mutta kärsi tappion, eikä
sille ja sen joukolle ollut enää sijaa taivaassa. Tuo suuri lohikäärme,
tuo muinaisaikojen käärme, jota kutsutaan Paholaiseksi ja Saatanaksi,
tuo koko ihmiskunnan eksyttäjä, syöstiin maan päälle, ja samoin
syöstiin alas sen enkelit" (Ilm. 12:7-9). Jeesus,
joka maanpäällisen vaelluksensa aikana kävi kiivasta taistelua
paholaista vastaan, sanoo tästä: "Jeesus sanoi heille: `Minä
näin kuinka Saatana sinkoutui taivaasta kuin salama" (Luuk. 10: 18).
Suuri harhaanjohtajaIhmisen lankeemuksen
kautta saatanasta tuli tämän maailman ruhtinas. Jeesus itsekin nimitti
häntä sellaiseksi (katso Joh. 12: 31; 14: 30; 16: 11). Hänen tarkoituksenaan
on johtaa meitä ihmisiä harhaan ja viedä lankeemukseen. Meidän
asiamme on, tottelemmeko häntä. Pakottaa hän ei voi meitä,
sillä meitä ei ole jätetty suojattomaksi häntä vastaan.
Raamattu kertoo meille ihmisjoukosta, joita nimitetään voittajiksi:
"He voittivat hänet, Karitsan veri ja heidän todistuksensa toivat
heille voiton. He eivät säästäneet henkeään vaan
olivat valmiit kuolemaankin" (Ilm. 12: 11). Se vakuutetaan myös, että
saatanan aika on rajallinen: "Iloitkaa siis, taivaat ja te taivaiden asukkaat!
Mutta voi maata ja merta - Saatana on laskeutunut teidän luoksenne! Se on
raivon vallassa, sillä se tietää, että sen aika on lyhyt."
(Ilm. 12: 12). Jeesus pysyy voittajanaToisinaan
paholainen kuvaillaan jonkinlaiseksi helvetin lämmittäjäksi. Raamattu
sanoo kuitenkin, että se saa loppunsa tulessa tuomiopäivänä:
"Saatana, noiden kansojen eksyttäjä, heitetään samaan rikinkatkuiseen,
tuliseen järveen kuin peto ja väärä profeetta ja siellä
niitä kidutetaan yötä päivää, aina ja ikuisesti" (Ilm.
20: 10). "Koko maailmankaikkeus saa nähdä, mikä on synnin
olemus ja seuraukset. Aluksi ne aiheuttivat pelkoa enkelien keskuudessa ja häpeää
Jumalalle. Mutta Jumala kitkee synnin seurauksineen täysin pois. Silloin
Jumalan rakkaus ja kunnia ilmestyy maailmankaikkeuden kaikille olennoille, joiden
suurin ilo on toteuttaa Hänen tahtonsa ja joiden sydämeen laki on kirjoitettu.
Koskaan pahuus ei enää synny uudestaan. Jumalan Sana sanoo: "Tuo onnettomuus
ei tule toista kertaa". Se Jumalan laki, jonka saatana selitti orjuuden kahleeksi,
muuttuu kunnioitettavaksi vapauden laiksi. Koeteltu ja hyväksi todettu luotu
ei lankea koskaan uudelleen vastustamaan alamaisuuttaan sitä kohtaan, jonka
luonteen täydellisyys on ilmestynyt hänelle horjumattomana rakkautena
ja loputtomana viisautena." (Licht und Finsternis, s. 539, 540).
|