RAAMATTUKIRJEOPISTO"Tunnetko Raamattusi"?
Oppijakso
22 Raamatullinen kasteKuka
on perillinen?Kauan sitten loukkaantui erään maailman rikkaimpiin kuuluvan miehen poika onnettomuudessa kuolettavasti. Oletettiin, etta taman nuoren miehen ystävättärenä vuosikausia ollut neitonen perisi suuren omaisuuden. Kuitenkin isä teki selväksi, etta koska tämä nuori nainen ei ollut hanen poikansa kanssa naimisissa, hän ei peri mitään. Avioliittoon vihkimisen jälkeen hän olisi rouva ja siten oikeudenmukainen perijä. Mutta nyt neitonen valitti katkerana, että hän ei saisi niista monista miljoonista penniäkään.
Soren Kierkegaard
on joskus sanonut: "On kahdenlaisia kristittyjä: Jeesuksen seuraajia ja sitten
näiden halpahintaisia malleja, jotka ihailevat Jeesusta". Ensimainitut ovat niitä,
jotka ehdoitta antautuvat Jumalalle ja noudattavat Isän ja Pojan tahtoa. Ulkoinen
merkki tästä täydellisestä antautumisesta Jumalan tahtoon on kaste. Sen kautta
meistä tulee Jeesuksen omaisuutta. Meistä tulee Hanen lupaustensa perillisiä.
Meistä tulee Kristuksen kanssaperillisiä, iankaikkisen elämän perillisiä.
"Tiedättehän, että meidät kaikki Kristukseen Jeesukseen kastetut on kastettu hänen kuolemaansa. Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista. Jos kerran yhtäläinen kuolema on liittänyt meidät yhteen hänen kanssaan, me myös nousemme kuolleista niin kuin hän. Tiedämme, että vanha minämme on yhdessä hänen kanssaan ristiinnaulittu, jotta tämä syntinen ruumis menettäisi valtansa emmekä enää olisi synnin orjia. Se, joka on kuollut, on näet päässyt vapaaksi synnin vallasta. Mutta jos kerran olemme kuolleet Kristuksen kanssa, uskomme saavamme myös elää hänen kanssaan. Tiedämme, että koska Kristus on herätetty kuolleista, hän ei enää kuole eikä kuolemalla ole enää valtaa häneen" (Room.6: 3-9). Joka uskoo ja kastetaan...
Kun Jeesus oli kärsinyt vapauttaakseen maailman, Han antoi opetuslapsilleen
tehtävän ja vallan jatkaa Hänen tyotään. Maailman loppuun asti on tämä tehtävä
heidän velvollisuutensa. Jeesus sanoi: "... Minulle on annettu kaikki
valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni:
kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan
kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidan
kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti" (Matt. 28: 18-20).
Jeesus
toivoi, etta pelastussanoma saavuttaisi kaikki kansat. Joka tähän sanomaan uskoo
ja kääntyy Jumalan puoleen, hänet tulee kastaa Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
Herra toivoi, että me kasteen juhlallisen toimituksen kautta eläisimme Hänen kanssaan
uudenlaista elämää. Raamatullinen kaste edellyttää, että kastettava uskoo.
Hänen täytyy ymmärryksellään ja vapaasta tahdostaan uskoa. Jeesus sanoo:
"Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen"
(Mark. 16: 16). Kasteen merkitys
Jotta voisimme ymmärtää kasteen merkityksen, pitää meidän ensin oppia tuntemaan
raamatullinen kastekäytäntö. Jo Vanhassa Testamentissa on erilaisia kasteen esikuvia.
Johannes Kastaja otti käyttöön uusitestamentillisen kasteen. Hänestä luemme:
"Myös Johannes kastoi edelleen; hän oli Ainonissa Salimin lähellä, missä oli
runsaasti vettä, ja ihmisiä tuli sinne kastettaviksi" (Joh. 3: 23). Täysikasvuisia
ihmisiä tuli Johanneksen luo Jordan virralle. Siellä he kuulivat hänen saarnaavan
ja heidät kastettiin upotuskasteella. Pietari sanoi kasteesta: "Tuon esikuvan
mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta
elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena
on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus" (1. Piet. 3: 21). Edelleen Jumalan
Sana sanoo kasteesta: "Tiedättehän, että meidät kaikki Kristukseen Jeesukseen
kastetut on kastettu hänen kuolemaansa. Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan
ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää,
niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista. Jos kerran
yhtäläinen kuolema on liittänyt meidät yhteen hänen kanssaan, me myös nousemme
kuolleista niin kuin hän. Tiedämme, että vanha minämme on yhdessä hanen kanssaan
ristiinnaulittu, jotta tämä syntinen ruumis menettäisi valtansa emmekä enää olisi
synnin orjia. Se, joka on kuollut, on näet päässyt vapaaksi synnin vallasta" (Room.
6: 3-7).
Upostuskaste on merkkinä siita, että vanha syntinen ihminen
on nyt kuollut ja haudattu. Uusi ihminen tulee sijaan, jonka edestä Kristus antoi
elämänsä ja joka elää taivaallisessa johdatuksessa.
Helluntaisaarnassaan
Pietari kehotti kuulijoitaan uskomaan Jeesukseen ja vastaanottamaan kaste, jotta
he saisivat syntien anteeksiannon. "...Kääntykää ja ottakaa itse kukin
kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin
te saatte lahjaksi Pyhän Hengen" (Apt. 2: 38). Kasteen jälkeen uskova
tulee jäseneksi seurakuntaan, jota nimitetään myös Kristuksen ruumiiksi. Niin
läheinen on Herran ja Hänen kansansa välinen suhde ja side. "Kristus on
niin kuin ihmisruumis, joka on yksi kokonaisuus mutta jossa on monta jäsenta;
vaikka jäseniä on monta, ne kaikki yhdessä muodostavat yhden ruumiin. Meidät kaikki,
olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi
ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda
samaa Henkeä" (1. Kor. 12: 12-13). Yksi Herra, yksi usko, yksi
kasteNain Herra sanoo efessolaiskirjeen neljännen
luvun viidennessa jakeessä. Kristinuskon keskuudessa on monenlaisia kasteita,
kuten on myös monenlaisia uskonoppeja. On olemassa imeväisikäisten kaste, kastelemalla
tai vettä valelemalla suoritettu kaste, upotuskaste, kolminkertainen tai seitsenkertainen
upotuskaste. Vielä on olemassa kaste kuolleille, kastettavan sijaisena toimivan
kaste ja hätäkaste.
Sveitsiläisessä kylässä, Riva San Vitalessa, Luganer-järven
rannalla on muinainen kirkko. Sen kolmesta päällekkäin valetusta kastemaljasta
on luettavissa kasteen historia. Ensimmäinen malja on massiivinen kivimalja. Se
on kunnioitusta herättävän vanha. Siinä kastettiin alun perin aikuisia ihmisiä
upotuskasteella. Sen yläpuolelle rakennettiin pieni kastemalja. Siinä kastettiin
lapsia upotuskasteella. Ylimpänä on lopulta pieni kupariastia, johon voi laittaa
tarpeeksi vettä imeväisikäisten kastetta varten.
Monista kirkkoisien selvityksista
on nähtävissä, että ensimmäisinä vuosisatoina kastettiin vain aikuisia ihmisiä
upotuskasteella. Varhaisella keskiajalla otettiin käyttöön imeväisikäisten ja
lasten kastaminen. 13. vuosisadalla otettiin tämä kastemuoto pelkästään käyttöön.
Joissain kirkkokunnissa oli täysikasvuisten kastaminen käytössä 16. vuosisadalle
asti. Monet 16. Vuosisadan uskonpuhdistajat ottivat kunnia-asiakseen hankkiutua
eroon monista epäraamatullisista käytännöista. Luther ja Zwingli suhtautuivat
kastekysymykseen epäröivästi. Kuitenkin väiteltyään uudelleenkastajien kanssa
he asettuivat tukemaan lapsikastetta. Vuonna 1525 Zwingli esitti kantansa teokraattisessa
julkaisussa Rucksichtslosigkeit und Gewalt. " Valtuusto määrää maastakarkoituksen
uhalla kastamaan kaikki lapset kahdeksan päivän kuluessa. Lain vastustajat voidaan
vangita", ja määräsi vuonna 1526, etta kaikki uudelleenkastajat hukkuvat ilman
armoa ja sääliä (Hauck, Real-Encyklopadie XXI, sivut 794-795).
Me kuitenkin
haluamme seurata pelkästään Jeesuksen esimerkkiä. Ainoastaan hän on luotettava
esikuva. 30-vuotiaana hän antoi Johanneksen kastaa itsensä Jordan virrassa. "Paljon
kansaa oli kastettu. Kun myös Jeesus oli kastettu, niin taivas aukeni hänen rukoillessaan
ja Pyhä Henki laskeutui hänen ylleen näkyvässä muodossa, kyyhkysen kaltaisena.
Ja taivaasta kuului ääni: `Sinä olet minun rakas Poikani, sinuun minä olen mieltynyt`.
Jeesus oli noin kolmenkymmenen vuoden ikäinen aloittaessaan työnsä... Hän oli
- näin luultiin - Joosefin poika. Joosefinisä oli Eeli" (Luuk. 3: 21-23). Mutta
miten me suhtaudumme asiaan, jos olemme jo jossain saaneet jonkinlaisen kasteen?
Jos se ei ole Raamatun opetusten mukainen, se on arvoton ja pitää suorittaa uudelleen
(Katso Apt. 19: 3-5). Kastetuille Jumala sanoo:
"Jos siis teidät on yhdessä Kristuksen kanssa herätetty kuolleista, niin tavoitelkaa sitä mikä on ylhäällä, missä Kristus istuu Jumalan oikealla puolella. Ajatelkaa sitä mikä on ylhäällä, älkää sitä mikä on maan päällä. Tehän olette kuolleet, ja teidän elämänne on Kristuksen kanssa kätketty Jumalaan. Kun Kristus, teidän elämänne, ilmestyy, silloin tekin ilmestytte hänen kanssaan kirkkaudessa" Kol. 3: 1-4).
|