RAAMATTUKIRJEOPISTO"Tunnetko Raamattusi"?

Oppijakso
11 Rooma ja maailmanvalta AmerikkaAntikristus
ja sen profeettaTämä lyhyt kirjoitus uusitussa
Lutherin Raamatussa vuodelta 1970 löytyy Ilmestyskirja 13 luvussa. Se käsittelee
Raamatun ilmaisun ydintä. Apostolin ajoista saakka kristillinen seurakunta
on pitänyt katsettaan tulevan antikristuksen ilmestymisessä. Apostoli
Johannes kirjoittaa: "Lapseni, viimeinen aika on käsillä. Te
olette kuulleet, että on tulossa Antikristus, ja niin onkin nyt monia antikristuksia
ilmaantunut. Tästä me tiedämme, että viimeinen aika on käsillä"
(1. Joh. 2:18). Apostoli Paavali puhuu myös selvästi antikristuksen
tulemisesta: "älkää antako kenenkään millään
tavoin johtaa itseänne harhaan. Ennen tuota päivää näet
tapahtuu uskosta luopuminen ja ilmaantuu itse laittomuus ihmishahmossa, kadotuksen
ihminen. Hän, Vastustaja, korottaa itsensä kaiken jumalana pidetyn yläpuolelle,
asettuu itse istumaan Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala. Muistattehan,
että puhuin teille tästä jo silloin kun olin luonanne. Te tiedätte,
mikä häntä vielä pidättää, niin että hän
ilmestyy vasta kun hänen hetkensä koittaa. Vääryyden salainen
vaikutus on jo olemassa. Sen, joka sitä on vielä pidättämässä,
on vain ensin poistuttava tieltä; silloin ilmestyy tuo vääryyden
ihminen, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava
tulemisensa kirkkaudella. Vääryyden ihminen tulee Saatanan vaikutuksesta
suurella voimalla, tehden petollisia tunnustekoja ja ihmeitä. Hänen
vääryytensä pettää ne, jotka joutuvat kadotukseen, koska
he eivät ole rakastaneet totuutta, joka olisi pelastanut heidät. (1.
Tess. 2:3-10). Paavali oli tietoinen, että antikristuksen tuleminen
jo hänen aikanaan oli salaisesti tapahtumassa. Kuitenkin apostoliset todistukset
pitivät sitä vielä loitolla. Pian apostolien kuoleman jälkeen
kristinuskoon alkoi tulla pakanallisia oppeja. Evankeliumiin alkoi pian tulla
kreikkalaista filosofiaa. Siellä, missä Jeesus ja apostolit julistivat
pelastusta, alkoi tulla oppeja, että tottelevaisuus Jumalan sanomaa kohtaan
tarkoittaa mysteerisiä tapoja ja sakramentteja. Jeesus opetti viimeisillä
hetkillään, että minun valtakuntani ei ole tästä maailmasta,
selittivät papit Konstantinin ajasta lähtien, että valtiovallalta
tulee pyytää apua. Tämän seikan pääkohdan selittää
meille raamatullinen profetia. Ilm. 13:1-10 kuvaillaan samaa antikristillistä
mahtia, jota olemme jo aikaisemmissa oppijaksoissa käsitelleet. "...Lohikäärme
antoi sille voimansa ja valtaistuimensa ja suuren vallan" (Ilm. 13: 2).
Lohikäärme kuvaa saatanaa, mutta tämä "epäeläin"
kuvaa myös pakanallisroomalaista valtakuntaa, koska senkaltaista ei todellisuudessa
ole eläinkunnassa (katso Dan. 7:7,19). Oliko vain sattuma vai profetioiden
täyttymys, että Rooman keisarin Konstantinin istuin siirrettiin Roomasta
Bysantiaan (Konstantinopoliin)? Vanhan Rooman imperiumin kruunun otti lopulta
roomalainen ylipappikuningas. Hänen valtansa kasvoi kuninkaan ja keisarin
yli. Napolilainen professori Bovio sanoi kuninkaastaan: "Sinä saatat kutsua
itseäsi kuninkaaksi, mutta roomalainen ilmapiiri antaa leimansa sille, että
olet vasalli hänen rinnallaan, joka käskee enemmän maailmaa kuin
sinä" (Italia, Nuova, maaliskuussa 1900). Saksan keisarin Heinrich
IV:n kohtalo osoittaa selvästi, millainen valta paaveilla oli kuninkaiden
ja keisareiden yli. Keskellä talvea hän seisoi avojaloin Canossan "katumuskodissa"
ja odotti paavin armoa, että hän ei menettäisi kruunuaan ja henkeään.
Tuolla tavoin määräilemällä valtiovaltoja ja käyttämällä
niitä hyväkseen hengellinen Rooma rakensi ja hallitsi vuosisatoja valtakuntaansa.
Kun se vielä joskus saa valtansa takaisin, se tarvitsee tuekseen jonkun suuren
valtiovallan, joka langenneen profeetan tavoin, saa toteutumaan sen suunnitelmat
ja järjestyksen. Lohikäärme karitsan muodossa"Sitten
näin, kuinka toinen peto nousi maan uumenista. Sillä oli kaksi sarvea,
kuin karitsan sarvet, mutta se puhui kuin lohikäärme" (Ilm. 13: 11).
Kun profeetta Daniel tai Johannes Ilmestyskirjassa näki eläimen
nousevan merestä, tarkoitti se ilman muuta, että uusi maailmanvalta
taistelujen ja sotien kautta nousee kansojen merestä (Dan. luku 7; Ilm. 13:
1). Mutta nyt Johannes näki eläimen nousevan maasta. Se oli ensimmäinen
kerta, kun profeetta näki, että eläin (maailmanvalta) nousee maasta.
Sen pitää silloin rauhallisissa oloissa nousta maailmanvallaksi. On
vain yksi maailmanvalta, joka ei noussut suuruuteensa sotien ja taisteluiden kautta.
Se on Amerikan Yhdysvallat. Rauhallisilla neuvotteluilla sen territoriumien kesken
perustettiin USA. Kansallinen ja uskonnollinen vapaus on tämän protestanttisen
valtion korkein peruslaki. Nämä demokraattiset ominaisuudet eivät
kuitenkaan häirinneet Vatikaania eivätkä kääntäneet
pois sen erityistä kiinnostusta tähän valtioon. Kuuluisassa kirjassaan
Vatikaani ja 20. vuosisata Avro Manhattan kirjoittaa: "Katolinen kirkko, joka
satoja vuosia tuki itseään allianssilla Euroopan katolisten valtioiden
kanssa, on nyt kääntänyt painopisteensä läntiseen maailmaan.
Vatikaani valmistelee ilmapiiriä, jotta se voisi Euroopassa tapahtuneen katastrofin
jälkeen luoda uuden katolisen maailman Amerikkaan. Se odottaa sille maallista
tukea, joka on sille tarpeen... Yhdysvalloista tulee pian läntisen maailman
rikkain ja aktiivisin maa ja yksi maailman mahtavimmista maista. Vatikaani on
keskittynyt jo aikoja sitten ponnisteluihin saavuttaakseen suuremman vaikutusvallan
USA:ssa. Se on sen vuoksi seurannut USA:n vuosisatoja vanhaa politiikan lakia
pystyäkseen liittoutumaan maailman vahvimpaan valtakuntaan" (sivu 345). Kun
kenraali George Washington nimitettiin vuonna 1775 itsenäisyysarmeijan komentajaksi
oli Pohjois-Amerikassa yksi ainoa katolinen kirkkoseurakunta (Filadelfiassa).
Vuonna 1946 kuului Amerikkalaiseen katoliseen hierarkiaan 5 kardinaalia, 22 arkkipiispaa,
136 piispaa ja noin 39.000 pappia noin 14.500:ssa seurakunnassa. Noin 21.600 opiskelijaa
oli valmistumassa papin ammattiin. Vuonna 1945 katolinen kirkko omisti tai
piti hallussaan yhteensä 11.075 oppilaitosta, joissa annettiin yleissivistävää
opetusta 3.205.804:lle nuorelle ihmiselle. Edellisvuoteen verrattuna luku oli
lisääntynyt 167.948:lla oppilaalla. Vuosittain noin 85.000 amerikkalaista
kääntyy katoliseen uskoon. Kääntyneitä tuli toisen maailmansodan
aikana yhteensä 543.970. J. F. Kennedyn presidenttikaudella tämä
luku lisääntyi äkillisen nopeasti. Jäsenmäärän
kasvun myötä kasvoi Vatikaanin vaikutusvalta uskonnollisessa, yhteiskunnallisessa
ja poliittisessa elämässä USA:ssa. Pohjois-Amerikka lukeutuu katolisen
kirkon menestyksekkäimpiin lähetystyöalueisiin. Kahdessa
maailmansodassa ja lukuisissa konflikteissa ja muissa sodissa lähimenneisyydessä
on Amerikka näyttänyt, että se osaa puhua varsin kovaa kieltä.
Kun se kerran tulee täysin Rooman kontrollin alaiseksi, se pakottaa maailman
asukkaat noudattamaan sen elämän- ja uskonnon normeja. Ja
tekee suuria tunnustekoja"Se käyttää
ensimmäisen pedon puolesta tämän koko valtaa ja panee maan ja sen
asukkaat kumartamaan ensimmäistä petoa, sitä, jonka kuolinhaava
oli parantunut. Se tekee suuria tunnustekoja ja saa tulen lyömään
taivaasta maahan ihmisten nähden. Niillä tunnusteoilla, joita sillä
on valta tehdä ensimmäisen pedon nimissä, se johtaa harhaan kaikki
maan asukkaat, niin että saa heidät tekemään patsaan sen pedon
kunniaksi, jota on isketty miekalla mutta joka on vironnut henkiin. Se on saanut
vallan antaa pedon kuvalle hengen, niin että kuva jopa kykenee puhumaan,
ja se on myös saanut vallan tappaa kaikki, jotka eivät kumarra pedon
kuvaa" (Ilm. 13: 12-15). Olemme melkeinpä valmiita uskomaan, että
tämä Ilmestyskirjan ennuste tunnustekoineen, ihmeineen ja vainoineen
sopii synkkään keskiaikaan. Tuollainen ei voisi meidän valistuneena
aikana koskaan toistua. A. Omenzetter omaa aavistuksen, kun hän vertaa
ajan tapahtumia tähän Raamatunpaikkaan. Hän kirjoittaa: "Ensimmäistä
kertaa paavi on puhunut YK:ssa. Maailman suurimmat poliitikot ja johtajat ovat
ottaneet hänet vastaan. Miljoonat ja miljoonat pitävät häntä
pyhänä isänä, Kristuksen sijaisena maan päällä,
virheettömänä Jumalan lähettiläänä, rauhan
takaajana. Hänen kuvansa on rikkaiden ja ylhäisöjen palatseissa
niin kuin myös neekereiden ja intiaanien majoissa. Tämä kuva puhuu
kansojen joukoille sanoja rauhasta, vapaudesta, rakkaudesta ja oikeudenmukaisuudesta
maailmassa. Suuret ja pienet, rikkaat ja köyhät, julkisuuden henkilöt
ja tavalliset ihmiset kunnioittavat tätä kuvaa. Paavin kuvassa tämä
kohottaa kätensä ja julistaa siunausta miljoonille, jotka hänen
kuvansa näkevät ja kuuntelevat hänen neuvojaan. Ihmiset kumartavat
tätä kuvaa ja rukoilevat innolla ja hartaudella paavia ja hänen
kuvaansa. Radiossa ja lehdissä oli uutinen: Rouva Michael Lanziera
New Yorkista oli vaikeasti halvaantunut ja joutui käyttämään
rullatuolia. Kun pyhä isä vieraili New Yorkissa, istui rouva Lanziera
kotonaan television ääreen ja seurasi, kun paavi johti messua Yankee
stadionilla. Sen jälkeen hän vielä toivotti siunausta kaikille
television katsojille. Silloin rouva Lanzierasta tuntui, että hän voi
jättää rullatuolin ja jälleen juosta. Lehdissä näytettiin
kuva rouva Lanzierasta, miten hän onnesta säteilevänä ja ihmettelevänä
piti kädessään paavin kuvaa. Paavin kuva voi saada aikaan tunnustekoja
ja ihmeitä! Me tulemme tulevaisuudessa näkemään vielä
suurempia ihmeitä" (Alarm, sivut 32, 33). Myös eräs toinen
voima on syntynyt ja löytänyt otollisen maaperän USA:ssa. Kyseessä
on moderni spiritismi. Aika ajoin se on tehnyt myös katolisessa kirkossa
ihmeellisen tuntuisia aikaansaannoksia ja saanut hyvän jalansijan. Olemme
nähneet omin silmin suurenmoisen allianssin, jota ei kovasydämisin materialistikaan
voi ymmärtää. Jumalan Sana on sanonut meille etukäteen, että
antikristillinen valhevoima eli demoniset ihmevoimat tulevat olemaan mukana tapahtumissa. Jotta
kukaan ei voisi ostaa tai myydä "Se pakottaa
kaikki, pienet ja suuret, rikkaat ja köyhät, vapaat ja orjat, ottamaan
oikeaan käteensä tai otsaansa merkin. Kenenkään ei ole lupa
ostaa eikä myydä mitään, ellei hänellä ole tätä
merkkiä, joka on pedon nimi tai sen nimen luku" (Ilm. 13: 16-17).
Tämä on suuren vastustajan viimeinen lyönti Jumalan seurakunnan
nujertamiseksi. Kuten kaikkina aikoina, myös viimeisessä vastakkainasettelussa
yritetään horjuttaa kuuliaisuutta Jeesuksen todistuksille ja Jumalan
tahdolle. "Lohikäärmeen raivo yltyi, ja se lähti sotimaan
naisen muita lapsia vastaan, niitä, jotka ovat uskollisia Jumalan käskyille
ja Jeesuksen todistukselle" (Ilm. 12: 17). Silloin jokaisen täytyy
päättää, kummalla puolella seisoo. Joko hän on kuuliainen
Jumalan Sanalle ja vastaanottaa Hänen sinettinsä (Ilm. 7: 2, 3), tai
hän kumartaa epäjumalallista mahtia, ottaa hänen tunnusmerkkinsä
ja lopulta hänen täytyy kärsiä Jumalan viha (Ilm. 14:9-10). Hänen
nimensä luku on 666"Tässä vaaditaan
viisautta. Se, jolla on ymmärrystä, laskekoon pedon nimen lukuarvon:
se on erään ihmisen luku, ja se luku on kuusisataakuusikymmentä-
kuusi" (Ilm. 13: 18). On uskottu eri ihmisistä tai mahdeista, että
tuo luku on antikristuksen (Nero, Hitler, kommunismi). Jotta todelliset totuudenetsijät
eivät erehtyisi, Jumalan Sana on antanut monia tuntomerkkejä tuon asian
tunnistamiseksi. Viimeinen on hänen nimensä luku. Se nimi, jota
kaikki paavit kantavat on: Vicarius Filii Dei = Jumalan Pojan sijainen. Kun nyt
laskemme latinalaiset kirjaimet yhteen, saamme seuraavanlaisen tuloksen:
V |
= |
5 |
|
F |
|
|
|
D |
= |
500 |
|
|
I |
= |
1 |
|
I |
= |
1 |
|
E |
|
|
|
|
C |
= |
100 |
|
L |
= |
50 |
|
I |
= |
1 |
|
|
A |
|
|
|
I |
= |
1 |
|
|
|
|
|
|
R |
|
|
|
I |
= |
1 |
|
|
|
|
|
|
I |
= |
1 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
U |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
S |
= |
5 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
112 |
|
+ |
|
53 |
|
|
+ |
501 |
= |
606 |
Kun vainon yö pian laskeutuu yllemme, on meidän
hyvä tietää, että sen on voitokkaasti jo miljoonat läpikäyneet
ennen meitä. Waldeenit, joita kovimmin vainottiin, ovat lohdutukseksi meille
jättäneet seuraavanlaisen laulun, jotta myös me voittaisimme Karitsan
verellä: Runo Kestä tyynesti,
hiljaa taakkasi, katsahda ylös vankilastasi. älä anna
piinasi painaa itseäsi alas ole hiljaa, Jumala antaa onnellisuutta.
Epäröinti! Häpeä, polje se lattiaan. Jumala nostaa sinut,
ystävyydellä kantaen, antaa onnellisuutta kärsimyksissäsi,
haluaa koristaa sinut kruunulla. |